Ruokapakkaukset ovat viime vuosina saaneet runsaasti negatiivista julkisuutta niistä koituvien jäteongelmien takia. Kuvat maastossa lojuvista ja merissä ajelehtivista pakkausroskista ovat kirvoittaneet eri maissa muun muassa kuluttajakampanjoita, joissa on kehotettu jättämään turhat pakkaukset kauppaan. Myös Suomen kansallisen muovitiekartan raportissa on nostettu esiin valmistelun yhteydessä käydyssä verkkokeskustelussa kirjattu toive, että ”ruokatarpeita tulisi voida ostaa ilman, että samalla pitää ostaa (muovi)pakkaus”.
Koronaviruksen leviämisen myötä pakkausten hyvät puolet ovat kuitenkin nousseet esille, ja kuluttajia on Suomessakin kehotettu suosimaan epidemian aikana valmiiksi pakattuja tuotteita. Pakkaus suojaa ruokaa sekä ulkopuolelta tulevilta taudinaiheuttajilta että pilaantumiselta.
Ruokapakkausten kierrätettävyys vaatii yhteensovittelua muiden kestävyystavoitteiden kanssa
Ruuan turvallisuuden takaaminen on yksi ruokapakkauksen tärkeimmistä tehtävistä. Tämän vuoksi ruokapakkausten materiaaleja säännellään ja valvotaan EU:n alueella tarkasti muun muassa elintarvikekontaktisääntelyn kautta. Turvallinen ruoka on varmasti tavoite, jonka takana meidän kaikkien on helppo seistä. Samaan aikaan elintarvikekontaktimateriaalien sääntely aiheuttaa kuitenkin mutkia matkaan EU:n muovistrategiassa ja kertakäyttömuovidirektiivissä asetetuille kierrätystavoitteille. Tavoitteet koskevat sekä kierrätysmateriaalin hyödyntämistä pakkausten valmistuksessa että pakkausten uudelleenkäytön edistämistä. Nykyisen käytännön mukaan kierrätysmuovia ei voi käyttää elintarvikekontaktissa ilman erityislupaa. Lisäksi elintarvikepakkauksissa usein käytettävät monikerrosmuovit ovat hankalia kierrätettäviä myös muuhun tarkoitukseen kuin ruokapakkaamiseen.
Ruokapakkausmateriaalien ja pakkausten kestävä kiertotalous ei ole asia, johon voidaan päästä yksittäisillä teknisillä jätehuollon tai materiaalituotannon ratkaisuilla irrallaan ruuan tuotannon, jakelun ja kuluttamisen käytännöistä.
Jännite ruuan turvallisuutta koskevien vaatimusten ja ruokapakkausten kierrätettävyyden välillä on havainnollinen esimerkki kiertotalouden edistämiseen liittyvästä tarpeesta sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tavoitteita. Ruokapakkausten kohdalla yhtälöä monimutkaistaa myös se tosiasia, että pakkauksella on keskeinen rooli toisen ympäristötavoitteen saavuttamisessa, eli ruokahävikin vähentäjänä. Pakkaus suojaa ruokaa kuljetuksen ja säilytyksen aikana. Tämä tekee pakkauksesta nykyisten pitkien, globaalien ruokaketjujen aikana välttämättömän osan toimivaa ja turvallista ruokajärjestelmää.
Ruokapakkausmateriaalien ja pakkausten kestävä kiertotalous ei ole asia, johon voidaan päästä yksittäisillä teknisillä jätehuollon tai materiaalituotannon ratkaisuilla irrallaan ruuan tuotannon, jakelun ja kuluttamisen käytännöistä. Ruokapakkaamiseen liittyvien yhteiskunnallisten tavoitteiden monimuotoisuutta kuvaa hyvin myös siihen eri suunnista kohdistuvan politiikkaohjauksen ja sääntelyn monimuotoisuus. Aiheesta kiinnostuneet löytävät päivittyvän visuaalisen koosteen politiikkakokonaisuudesta täältä.
Kuinka määritellä ruokapakkauksen kestävyysperiaatteet?
Maaliskuussa julkaistussa EU:n kiertotalouden toimintaohjelman päivityksessä asetetaan tavoitteeksi, että tulevaisuudessa tuotteiden kestävyysperiaatteet ohjaavat laajempaa poliittista ja lainsäädännöllistä kehitystä. Mitä tämä voisi tarkoittaa ruokapakkausten kohdalla?
Nykyään ruuan ja ruokapakkausten ympäristövaikutuksia mitataan paljolti toisistaan erillisillä mittareilla.
Nykyään ruuan ja ruokapakkausten ympäristövaikutuksia mitataan paljolti toisistaan erillisillä mittareilla. Konkreettinen esimerkki tästä koituvista käytännön ongelmista on se, että kuluttajapakkauksissa saattaa olla erilliset ympäristömerkinnät pakkauksen ja ruuan ympäristövaikutuksiin liittyen. Pakkauksen ruokaketjulle tuottamat hyödyt, kuten ruokahävikin vähentäminen jäävät tuolloin näkymättömiin.
Sama ongelma näkyy kuluttajille suunnattujen ympäristömerkintöjen lisäksi myös yritysten ja viranomaisten seurantakäytännöissä, jossa pakkausten materiaalivirtoja ja tehokkuutta tarkastellaan erillään kehitteillä olevista ruokahävikin mittareista. Ruokapakkausten kestävyysperiaatteiden määrittäminen edellyttäisi lisätietoa siitä, kuinka muutokset pakkaamisessa edistävät tai jarruttavat muita ruokajärjestelmälle asetettuja kestävyystavoitteita.
Toimialarajat ylittäviä kokeiluja tarvitaan
Pelkkä mittarointi ei kuitenkaan tuota uusia ratkaisuja ruokapakkausten kiertotalouden edistämiseen. Ruokapakkaamisen käytäntöjä aidosti uudistavat ratkaisut vaativat toimialarajat ylittävää yhteistyötä elintarviketeollisuuden, päivittäistavarakaupan ja ravintola- ja ruokapalvelualan sekä pakkausteollisuuden välillä. Tarvitaan kokeilujen kautta syntyvää tietoa niin pakkaamisen vähentämisen, erilaisten pakkausratkaisujen ja -palveluiden kuin uudenlaisten ohjauskeinojenkin vaikutuksista.
Elintarvikealan materiaalitehokkuussitoumus on lupaava esimerkki kokeilevasta, vapaaehtoisuuteen perustuvasta keinosta edistää kestävämpään ruokapakkaamiseen siirtymistä. Myös kansallisessa muovitiekartassa on nostettu esiin Green deal -sopimusten kaltaiset vapaaehtoiset keinot tapana vähentää kertakäyttöisten pakkausten käyttöä ja ylipakkaamista sekä roskaamista.
Kokeilut ovat usein esille nostettu, mutta ei suinkaan yksinkertainen tie kiertotalouteen. Niihin saattaa sisältyä riskejä kokeiluja tekeville toimijoille, ja joissain tapauksissa, kuten esimerkiksi kierrätysmuovin tai uudelleenkäytettävien ruokapakkausten kohdalla, sääntely rajoittaa kokeilevan kehittämisen mahdollisuuksia. Tämän vuoksi kokeilujen kautta tapahtuva muutos kohti kestävää, kiertotaloutta edistävää ruokapakkaamista vaatii usein myös toimivaa yritysten ja viranomaisten välistä yhteistyötä. Tarvetta saattaa olla lisäksi politiikkakokeiluille, jotka tekevät tilaa materiaali- ja palvelukokeiluille. Hyvin suunnitellut, yhteistä oppimista edistävät kokeilut ovat tarpeen, jotta emme vahingossa pakkauksista luopumalla tai niiden suojaavia vaikutuksia heikentämällä synnytä uudenlaisia ympäristöongelmia toisaalla.