Package-Heroes-hankkeessa tutkimme ja kehitimme ympäristöystävällisiä, kuluttajalle hyväksyttäviä ja kaupallisesti kannattavia elintarvikepakkausratkaisuja. Edistimme pakkaamisen kestävää tulevaisuutta yhteistyössä yritysten, järjestöjen, kuluttajien ja päättäjien kanssa.

 

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa hanketta johti VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin. Hankkeen tutkimus oli jaettu viiteen työpakettiin:

  1. Muutoksen yhteistoiminnallinen luominen (Luonnonvarakeskus)
  2. Liiketoiminnan rakentaminen kestävään elintarvikepakkaamiseen (LUT-yliopisto)
  3. Ruokapakkausten kulutuskulttuurit (Åbo Akademi)
  4. Uusien pakkausratkaisujen toteutettavuus ja kokonaiskestävyys (Luonnonvarakeskus)
  5. Politiikkatoimet pakkaamisen murroksen vauhdittajina (VTT)

Tutkimme ja saimme selville muun muassa seuraavaa:

 

Yhteistyölle on suuri tarve

 

Jotta jätemäärä vähenisi, elintarvikepakkaaminen on ajateltava monin tavoin uudelleen. Tarvitaan ympäristöystävällisiä ja kaupallisesti kannattavia elintarvikepakkaamisen ratkaisuja. Vaikuttava muutos edellyttää, että yritykset ja muut sidosryhmät toimivat yhdessä.

 

Package-Heroes selvitti, millaisia esteitä etenkin yritysmaailmassa on kestävien ruokapakkauksien kehittämisessä. Kestävän kehityksen kannalta yritysten ei aina kannattaisi kilpailla keskenään, vaan tehdä yhteistyötä.

 

Hankkeen aikana Package-Heroes laati kestävän ruokapakkaamisen kriteerit, jotka auttavat yrityksiä, viranomaisia ja poliittisia päätöksentekijöitä arvioimaan ruokapakkaamisen vaikutuksia ja tekemään kestäviä valintoja.

 

Hanke järjesti Murrosareenan, joka kokosi yhteen elintarvikepakkaamisen eri toimijoita. Murrosareenan tulokset koottiin raporttiin ”Askelet kestävään ruokapakkaamiseen – Kestävän ruokapakkaamisen murrosareena”.

 

Kuluttajilla on tärkeä rooli elintarvikepakkauksen murroksessa, mutta lisää tietoa tarvitaan

 

Kuluttajalla on keskeinen rooli kestävän pakkauskulttuurin yleistymisessä, sillä hän valitsee ruokakaupassa eri tuotteiden ja pakkausten välillä. Package-Heroes tutki kuluttajien pakkausvalintoja ja niihin vaikuttavia tekijöitä.

 

Hankkeessa havaittiin, että kuluttajat tarvitsevat arjessaan lisää tietoa ja tukea voidakseen osallistua kestävän elintarvikepakkaamisen murrokseen. Kestävän pakkauksen valitseminen kaupassa on mahdotonta, ellei eri pakkausten ympäristövaikutuksia voi arvioida tai vertailla. Siksi tietoa pakkausten ympäristövaikutuksista ja kierrättämisestä on oltava saatavilla entistä selkeämmin.

 

Package-Heroes tutki kuluttajien tekemiä pakkausvalintoja mm. haastatteluilla, havainnoinnilla ja kyselyillä. Kuluttajien viestejä vietiin pakkausten kehittäjille ja yrittäjille mm. Murrosareena-työssä.

 

Ruokapakkausten ympäristövaikutuksista tarvitaan luotettavaa tietoa

 

Muovin vähentäminen, kiertotalous ja ilmastomuutos ovat pakkausarvoketjun yritysten suuri kiinnostuksen kohde ja pakkausratkaisujen kehityksen ajuri.

 

Package-Heroes vertaili erilaisten pakkausten ympäristövaikutuksia kansainvälisesti vertailukelpoisella ja standardien mukaisella LCA-mallilla, joka arvioi tuotteen koko elinkaarta, eli sisältää sekä raaka-aineen tuottamisen, pakkauksen valmistamisen ja käytön ja käytöstä poiston. Tarkastelussa tulee ottaa huomioon myös pakkauksen toiminallisuus: pakkauksen suojaava tarkoitus on keskeinen, koska ruokahävikki vaikuttaa ilmastoon suuresti.

 

Pakkausten elinkaarianalyysit eivät nykyisellään ota roskaamisnäkökulmaa huomioon, vaikka globaali muoviroskaongelma on suurin syy pyrkimyksissä vähentää muovin käyttöä.

 

Package-Heroes-hankkeessa selvitettiin keinoja ottaa roskaamisnäkökulma osaksi ympäristöarviointeja, ja kehitettiin uusia laskentamalleja, joilla roskaamispotentiaali voidaan sisällyttää elinkaariarviointeihin.

 

Package-Heroes tarkasteli erilaisia ratkaisuja roskaamisen vähentämiseksi, ja erityisesti sitä, miten muovin käyttöä pakkaamisessa voidaan vähentää. Hankkeessa tarkasteltiin demopakkauskonsepteja, joihin kuului muovin korvaaminen leikkele- ja makeispakkauksissa, sekä kertakäyttöpakkaamisen vähentäminen annoksen kotiin kuljetuksessa.

 

Hankkeessa tutkittiin luonnossa biohajoavien pakkausmateriaalien ylösskaalausta. Demopakkauksia valmistettiin suklaalle ja välipalakeksille. Hankkeen laskelmien mukaan uusiutuvasta biomateriaalista valmistetut pakkaukset tuottavat huomattavasti vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin fossiilisesta muovista valmistetut pakkaukset.

 

Muovin käyttöä voidaan vähentää myös uudelleenkäyttöratkaisuilla. Hankkeessa saadut tulokset osoittivat, että uudelleenkäytöllä voidaan potentiaalisesti vähentää myös pakkaamisen ilmastovaikutuksia, mutta vain silloin, jos pakkausten palauttamis- ja pesuprosessit voidaan järjestää niin, että niistä syntyy vähemmän päästöjä kuin kertakäyttöisten pakkausten valmistamisesta ja käytöstä poistosta.

 

Tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi

 

Package-Heroes kartoitti alaa koskevaa poliittista ohjausta ja toimintaympäristöä sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Ruokapakkaamiseen liittyvä EU:n keskeisin toimenpidepaketti on vihreän kehityksen ohjelma. Tämän lisäksi toimia on monissa muissa EU-ohjelmissa.

 

Ruokapakkaamiseen liittyviä kestävyysongelmia ei voida ratkaista yksittäisillä materiaalivalinnoilla, tuotekielloilla tai kierrätysvelvoitteilla. Ratkaisut vaativat johdonmukaisia politiikkatoimia ja vahvaa yhteistyötä ruokapakkaamisen arvoketjun toimijoiden, tutkimuksen ja julkisen hallinnon välillä.

 

Package-Heroes julkaisi politiikkasuosituksia, jotka tukevat kestävää ruokapakkaamista edistävää päätöksentekoa. Ensimmäisessä suosituksessamme esittelimme sekä poliittisen että yrityksien päätöksenteon tueksi kuusi kestävän ruokapakkaamisen kriteeriä. Lisäksi suosittelimme päätöksentekijöille toimenpiteitä kestävää ruokapakkaamista edistävän innovaatioyhteistyön tehostamiseksi.

 

Package-Heroes auttoi luomaan yhteistä suuntaa muutokselle

 

Kestävämpää pakkaamista ajavat kaikki elintarvikepakkaamisen osapuolet: ruoantuottajat, pakkausteollisuus, kaupan ala, viranomaiset, poliitikot ja kuluttajat. Ruokapakkaaminen on murroksessa ja vaatii kehitystä – mutta millainen on sen tulevaisuus ja suunta?

 

Package-Heroes selvitti usean vuoden ajan eri sidosryhmien toiveita, tarpeita ja näkemyksiä ruokapakkaamisesta. Hanke keräsi esimerkiksi nuorten visioita elintarvikepakkaamisen tulevaisuudesta sekä kartoitti pakkaamista koskevaa poliittista ohjausta EU:ssa.

 

Koko alan yhteistä keskustelua tarvitaan kestävän muutoksen tuottamiseksi. Yksittäinen pakkausyritys, kuluttaja tai kauppa ei saa muutosta aikaan. Elintarvikepakkaamisen muutoksen yhteisiä askelmerkkejä luotiin Murrosareena-työpajoissa. Package-Heroes toi Murrosareena-työssä yhteen elintarvikepakkaamisen eri tahot yrityksistä kuluttajiin ratkomaan ruokapakkaamisen tulevaisuutta.