Hankkeemme vaikutti tutkimuksellaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Tältä sivulta löytyy tutkimushankkeemme suositukset niin poliittisille kuin yritysten päättäjille.

 

 

 

Kohti kestävää ruokapakkaamista – Tietoa ja suosituksia päätöksenteon tueksi

Julkaistu maaliskuussa 2021

 

EU:n muoviroskan vähentämistä ja kiertotalouden edistämistä koskevat tavoitteet edellyttävät muutoksia ruokapakkaamisessa. Nämä tavoitteet tuovat suomalaisille ruuan tuotannon, vähittäiskaupan ja pakkausteollisuuden toimijoille sekä uusia vaatimuksia että kasvumahdollisuuksia.

 

Esittelemme sekä poliittisen että yrityksien päätöksenteon tueksi kuusi kestävän ruokapakkaamisen kriteeriä sekä niiden väliset jännitteet. Lisäksi suosittelemme päätöksentekijöille toimenpiteitä kestävää ruokapakkaamista edistävän innovaatioyhteistyön tehostamiseksi.

 

 

Voit selailla julkaisua koko näytön tilassa klikkaamalla esityksen alareunan ikoneita. Mikäli koko näytön tila ja selailu ei toimi, salli kolmannen osapuolen evästeet selaimessasi tai tutustu julkaisuumme avaamalla se PDF-muodossa tästä linkistä.

 

 

Pakkausten uudelleenkäyttö haastaa kertakäyttökulttuurin – Suosituksia uudelleenkäytön tukemiseksi

Julkaistu 2.11.2023

 

Pakkausten uudelleenkäyttö voi toimia yhtenä ratkaisuna pakkausjätteen määrän taittamisessa. Package-Heroes-tutkimushanke suosittelee viittä sidosryhmien kanssa yhdessä tunnistettua keinoa, joiden avulla ruokapakkausten uudelleentäyttö ja -käyttö saataisiin käyntiin ja skaalattua Suomessa. Lue politiikkasuositus tästä linkistä.

 

Muita suosituksiamme

 

Open letter to European policy makers regarding EU Packaging and Packaging Waste Regulation
By Ilkka Leinonen & Ali Harlin
2023

 

Kiertotalouden askeleet kestävään arvonluontiin
STN GROWTH -ohjelman hankkeiden yhteinen politiikkasuositus

Kirjoittajat Package-Heroesista: Henri Hakala, Ali Harlin, Henna Sundqvist
2022